Hae
Aurinko-tilalla

Blogi jatkuu uudessa osoitteessa, tervetuloa!

Nyt on Aurinkotilan blogi siirtynyt uuteen osoitteeseen ja Vaikuttajamedian alle.

Mahtavaa alkanutta vuotta ihan jokaiselle! Toivotaan, että tästä vuodesta tulisi monin verroin edellistä parempi.

Kuvassa yksi perheenjäsenistämme, kiinanharjakoira Malla

On ilo ja kunnia päästä Vaikuttajamedian porukkaan mukaan bloggaajaksi, enkä malta odottaa, mitä kaikkea kivaa tästä vielä aiheutuukaan.Uskon että tämä mahdollistaa monia uusia mahdollisuuksia ja tuttavuuksia itselleni tulevaisuudessa.

Pientä totuttelua on ollut siirtymisessä Bloggerista WordPressiin, mutta tämä WordPressin käyttö on ollut niin helppoa ja yksinkertaista, että enää vain ihmettelen, miksi olen Bloggerin kanssa jaksanut tapella.

 

Blogi ennen siirtymistä

Minulla on ollut hevosharrastukseeni ja edelliseen hevoseeni liittyvä blogi jo vuosia, jota päivittelin säännöllisen epäsäännöllisesti. Kun hevonen piti lopettaa, myös blogi loppui. Tykkään kuitenkin hurjasti kirjoitella ja valokuvata, joten ei mennyt kauaakaan, kun perustin uuden blogin liittyen maalle muuttoomme. Blogi ei ehtinyt kunnolla edes käynnistyä, kun nyt jo olemme valitettavasti muuttamassa kyseisestä kohteesta pois. Miksi bloggaamisen pitäisi silti liittyä vain siihen, kun kerran tykkää muutenkin arjestaan kirjoitella? Siksi päätinkin jatkaa blogia ihan vain lifestyle – tyylisesti. Oman tilan etsintä jatkuu toisteiseksi edelleen ja toivon että sellainen löytyisi tänä vuonna. Kevät tai kesä olisi parasta aikaa muuttaa ja remontoida, mutta kiireellä ei kuitenkaan mitään paikkaa olla ostamassa. Sopiva tulee kun on sen aika. Minulla on hevonen hyvässä hoidossa nykyisellä tallilla ja saan vielä syksyyn asti olla hoitovapaalla kotona ja vain harrastella.

Nyt

Meidän vuosi on startannut tallilla pyöriessä hevostouhuissa ja tänään menemme kirjoittamaan vuokrasopimuksen uudelle asunnolle. Tammikuu onkin muuttoliikettä ja asettumista uuteen kotiin meille. Suurena plussana on se, että tallimatka lyhenee huimasti ja pääsemme harrastamaan vaikka päivittäin. Nyt tallilla käyminen onkin paljon kivempaa, kun on tullut vähän lunta ja pakkasta ja päivät ei ole ihan pelkkää pimeässä ja mudassa tarpomista. Varsinkin joulun jälkeen olo on itsellä ollut todella väsynyt ja vetämätön. Tähän toki vaikuttaa myös järkyttävä sokerikoukku, josta saakin taas taistella irti seuraavat pari viikkoa.

♦Vielä kerran tervetuloa lämpimästi seuraamaan matkaamme blogin kautta♦

Muistutan vielä, että meidät löytää myös;

Instagramista

Facebookista

Instagramissa olen aktiivisimmillani ja pyrin päivittämään sitä päivittäin. Sieltä näkeekin reaaliaikaisimmin meidän menoa. Instan kautta löytyy myös pienet esittelyt meidän eläimistä, mutta palaan lähipäivinä uudessa postauksessa kyseiseen aiheeseen, joten pysy kuulolla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *