Hae
Aurinko-tilalla

Meidän viikko pähkinänkuoressa

Kiireinen viikko takana, mikä näkyy heti blogissa ja muuallakin. -Ei ehdi päivittää. Onneksi kuu on jo lopussa päin ja vanha kämppä suhteellisen hyvällä mallilla tavaroiden ja siivouksen suhteen. Uudella kämpällä vallitseekin kaaos ja seuraavat viikot saa pyykinpesukone ja astianpesukone laulaa, sekä moppi viuhua. No, siellä ehtii kyllä siivoilemaan ja tavaroita pesemään kunhan nyt vanhalta kämpältä saataisiin kaikki pois alta.

 

Mitä tämä kiireinen viikko sitten on pitänyt sisällään?

 

Sunnuntaina

reilu viikko sitten pääsin yksin tallille ja ohjasajoin Stinaa kentällä ensimmäistä kertaa. Tämä meni tosi kivasti, vaikken ole itsekään ohjasajoa harrastanut melkein lainkaan. Hevonen oli fiksu ja kuuliainen, joten voiko se silloin huonosti mennä? Kaveri oli vielä seurana ja otti meistä muutamia kuvia ja videoita, kivaa! Olin tallilla pitkän kaavan mukaan ja laitoin Stinalle kaikkia virikkeitä tarhaan ja levittelin heiniä hankeen, joiden syömisessä sillä menikin kivasti pari tuntia aikaa.

Maanantaina

taidettiin olla ihan vaan kotosalla ja käydä ulkoilemassa Danielan kanssa. Neidillä oli niin huono päivä, että olikin ihan hyvä olla vain kotona. Yritin silloin pyhittää tämän päivän blogille, mutta hommasta ei tullut yhtään mitään, kiitos rakkaan lapseni.

Tiistaina

käytiin tallilla, mutta en tehnyt Stinan kanssa mitään erikoista. Yleensäkin tallilla käydessä laitan virikkeitä tarhaan ja karsinaan, sekä lisäjuotan Stinan. Näissä menee jo kohtuu paljon aikaa. Laitan myös ruuat valmiiksi purkkeihin, joista ne on helppo muiden antaa.

Keskiviikkona

oltiin koko päivä Tampereella. Käytiin kaupoilla hakemassa uusia tyynyjä ja paljon muuta, koska kaikki vanhat lentää polttokasaan ”mummolan” hajun takia. Niin lentää myös sohvat ja sänky, ja ne vaatteet joita en jaksa pestä. Vaatii muuten aika monta pesua vaatteetkin etikalla, että saa hajun irti. Käytiin myös veljeni luona. Myin Olympuksen objektiivini ja ostin uuden kameran. Vaihdoin Olympuksen kroppikennosta täyskennoiseen Sonyn kameraan. Daniela hämmästeli kaikkia ihmeellisiä eläimiä ja olisi kuulemma halunnut jäädä sinne asumaan?

Erilainen ratsu tallilla

Erilainen ratsu tallilla

Torstaina

kävimme Danielan kanssa tallilla, kun eläinlääkäri tuli käymään. Stina raspattiin ja se piti rauhoittaa toimenpiteeseen. Hevonen on juonut huonosti näil talvella ja siksi stressasin vähän asian takia. Rauhoitus ei ainakaan paranna suolen liikkuvuutta ja on aina riski ähkylle. Täällä päin oli kauhea lumimyrksy, bensa-asema ei toiminut ja auto jäi kiinni monta kertaa matkalla. Reittivalinta oli surkea ja välillä koko kosla liukui lumivalleissa sivuttain. Perille päästiin hengissä, mutta raspaus oli jo ehditty suorittaa. Hampaat pieniä piikkejä lukuun ottamatta kunnossa. Jee! Piikkejä osasin odottaa, koska Stinan vanhassa muovikuolaimessa oli iso lovi toisella puolella. Helpotuksen huokaus, ettei ollut diasteemaa tai muuta. Niidenkin ihanaan maailmaan pääsin tutustumaan vuosi takaperin edellisen hevoseni Toivon kanssa. Pyörittiin tallilla niin kauan, että Stina vähän tokeni, jotta sain juotettua sen.

Perjantaina

juostiin kaupoilla koko päivä. Tuhlasin oikein urakalla ja ostin Puuilosta uudet lämpösaappaat itselleni tallille, sekä hanskat. Edelliset Safarisaappaat on mennyt 4 vuotta, joten ehkä oli aikakin.  Näissä pysyy nämäkin ikijäiset varpaat sulana ja ovat ihanat kevyet kävellä. Sain myös postista Sonyn runkoon uuden linssin, jota oli tottakai heti päästävä testailemaan.

Lauantai

meni kokonaisuudessaan muuttohommissa, kun haimme lisää tavaraa edelliseltä asunnolta ja siivosin sen minkä pystyin. Vihdoinkin alkaa vaikuttaa siltä, että kämppä alkaa tyhjenemään ja loppusiivousta pääsi jo kivasti aloittelemaan. Oltiin niin ajoissa, että ehdittiin käydä vielä kuormaa viedessä tallilla moikkaamassa Stinaa ja tein sille yöksi karsinaan lisäjuoton ja täytin heinäverkkoa sun muuta.

Eilen, sunnuntaina

kävin yksin tallilla. 2,5h meni heittämällä taas ja tähän ei sisältynyt edes hevosen liikuttamista. Hengailtiin Stinan kanssa käytävällä ja harjailtiin, nostettiin jalat ja tarkistettiin kengät ja syötiin heinää. Tein Stinalle tarhaan kunnon talvilaitumen levittelemällä molemmille puolille tarhaa heinätuppoja pitkin poikin. Sillä kuluikin kivasti siinä aikaa ja oli tekemistä pitkäksi aikaa, sekä sai kivasti liikuntaa ohella. Loppuillaksi menin uudelle kämpälle purkamaan tavaroita ja siivoamaan.

Malla talliapulaisena

Malla talliapulaisena

Heppaharrastus on nyt siis hiukan kärsinyt kuluneella viikolla, mutta tilanne muuttuu kyllä, kunhan nyt jaksaa painaa vielä muuton loppuun. Sen jälkeen saakin taas paneutua hevoseen ihan eri tavalla. Myös tallimatkan lyheneminen radikaalisti muuttaa asioita. Nyt ei ole tullut käytyä tallilla kovin usein, koska tuntuu turhalta ajaa pitkä matka tallille joka päivä, vaikkei tekisikään mitään ihmeellistä. Nyt voidaan pikkuhiljaa alkaa liikuttelemaan Stinaa aktiivisemmin, kun se on saanut kotiutua rauhassa. Siltikin väliin mahtuu vielä hyvin päiviä, kun ollaan vaan ja hengaillaan hyvässä hengessä.

Miten sun viikko on alkanut? Tykkäätkö lukea tälläisia postauksia? Kiinnostaisiko joku myday tai myweek videon muodossa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *