Hae
Aurinko-tilalla

Valokuvausharrastukseni -alusta loppuun ja siltä väliltä

 

Edellisessä postauksessa mainitsemani kameran vaihto innostutti kirjoittelemaan hieman laajemmin, aiheena valokuvausharrastukseni. Mikä kamera on se, jolla olen aloittanut? Ja mikä se on nyt?

Olen aloittanut kuvaamisen aikoinaan muistaakseni jollain Samsungin digikameralla. Olin silloin yläasteella ja muistan edelleen, kuinka kamerassa oli rannenauha, kohoava objektiivi ja se oli väriltään hopeinen. Silloin kuvasin lähinnä meidän lemmikeitä ja kavereiden kanssa tuli räpsittyä selfieitä. Taisi tämä kamera matkustaa joskus mukanani Elämä Lapselle -konserttiinkin kuvaamaan Tokio Hotellia. Kamerassa käytettiin paristoja tai ladattavia akkuparistoja ja se kulki helposti mukana pienen kokonsa ansiosta. Kuvaustila oli tietysti joko videolla tai automaatilla -mitä ikinä se niissä kameroissa silloin olikaan. Taisi kiekosta pyöräyttämällä saada salaman päälle ja pois. Digijärkkärillä otettuja kuvia ei enää valitettavasti ole tallella.

Syksy 2020. Kamerana Olympys EM1 ja objektiivi 40-150 2.8. Kuva alkuperäinen suoraan kamerasta.

Digikamerasta digijärkkäriin

Sen jälkeen sain joululahjaksi pari kolme vuotta myöhemmin Sonyn A200 digijärkkärin. Ilo oli suuri ja kameraa varjeltiin tarkkaan, mutta myös raahattiin paikasta toiseen mukana. Kameran mukana tuli perinteisesti kittilinssi. Muistan vielä, kuinka joulun pyhinä menin kaverille yökylään kameran kanssa ja harmittelin, kun en heti onnistunutkaan saamaan uudella kameralla hienoja kuvia. Silloin en ymmärtänyt kuvaustiloista yhtään mitään ja menin automaatilla, koska kyllästyin äkkiä rämppäämään kuvaustiloja. En osannut säätää kameraa oikein ja automaatilla tuli yleensä edes jokseenkin onnistuneita kuvia. Tällöin kuvasin paljon tallilla myös hevosia ja kuvia pienensin vanhalla pöytäkoneella Paintissa. Silloin niitä tuli jaettua epäaktiivisen aktiivisesti johonkin valokuvasivulle, facebookkiin ja tottakai IRC-galleriaan! Muistan vieläkin sen innon, kun onnistuin saamaan vaikka tallilla jonkun hyvän kuvan hevosesta ja malttamattomana odotin, että pääsen kotiin sen koneelle avaamaan.

 

Automaatin siivellä

Sony Alpha200 kamera ja perus kittizoomi. Kuva mahdollisesti vuodelta 2010. Kuvassa edemennyt Toffee-poni.

Kun ponini Toffee lopetettiin, olin jo töissä lukion jälkeen ja omistin edelleen vanhan Sonyni. Kuvausinto oli hiipunut ja kamera tuli kaivettua kaapista erittäin harvoin. Sama kittilinssi oli siinä myös kiinni ja haihattelin kalliimpien linssien perään, mutta sellaisiin ei ollut varaa. Varmaan tämän takia kuvausintoni tökkäsikin, enkä ymmärtänyt kunnollisen objektiivin tärkeyttä. Polttoväleistä en tajunnut mitään ja ihmettelin miten muut saa hienoja kuvia kunnon bokehilla, mutta itse en onnistu alkuunkaan. Kun ostin hevoseni Marlien 2015, innostuin bloggaamisesta ja sen myötä myös kuvauksesta uudelleen. Bongasin torista jonkun halppis kiinalaisen telezoomin kameraan ja kittilinssi sai väistyä. En muista millainen valovoima putkessa oli, mutta sillä hinnalla ja kuvanlaadulla tuskin mikään kovin mahtava. Koitin perehtyä kuvaamiseen hieman enemmän ja luin asiasta netistä, sekä kamerani käyttöohjeen uudelleen. Kokeilin myös muita kuvaustiloja, mutta en onnistunut saamaan niillä aikaan kuin suttuisen kuvan, tai mustan ruudun. Palasin melkein aina automaattiin, mutta kokeilin välillä onnistuneesti myös puoliautomaattisia asetuksia.

 

Sonylle heihei -tervetuloa Canon ja mahtavat kuvat. yeah right.

Jossain vaiheessa kiinnostuin kuvaamisesta entistä enemmän ja ajattelin saavani parempia kuvia, jos vaihdan Canoniin, joka ammattilaisillakin on.. Hah. Sony siirtyi kaverille eteenpäin ja minä ostin Canon 7D kameran. Kittiputkella. Ja ihmettelin taas, miten ammattikuvaajat saavat tällä hyviä kuvia, mutta minä en. Canon oli painava ja kunnon linssi siihen olisi maksanut toista tuhatta. Innostuinkin videoitten tekemisestä ja pienestä kompaktista kamerasta, joka olisi helppo kuljettaa tallilla ja muilla reissuilla. Ei enää painavaa Canonin mötikkää, jonka mukaan ottaminen oli työn ja tuskan takana ja näin ollen vaikeutti kuvausharrastustani. Canonilla yritin jo kuvata muillakin moodeilla, kun pelkällä automaatilla. Yritin opiskella perusteita kuvauksesta, mutta se oli minulle täyttä hepreaa. Ja on muuten edelleenkin.

Canon 7D otos kittiputkella. Paljon muuta järkevää tällä kameralla en sitten saanutkaan aikaan. Kuvassa tallin Sisu-koira pentuna.

 

Canonista olympukseen

Näin ollen Canon sai uuden kodin kittilinsseineen ja tilalle hankin Olympuksen PEN E-PL8 minin. Pieni, kevyt ja tällä voi kuvata videoita, kun sitä jaksaa pidellä kädessä. Nyt ymmärsin jo hiukan polttoväleistä ja muista perusteista. Osallistuin myös Porin kansalaisopiston valokuvauksen peruskurssille. Into oli kova ja on edelleen. Kaikki materiaali on yhä tallessa ja pitäisikin taas mielenvirkistykseksi käydä niitä ajan kanssa läpi. Koska kurssi oli ihan aloittelijoillekkin, siellä käytiin kaikki läpi kameran käynnistämisestä kuvauksen perusteisiin. Tykkäsin kurssista ihan todella paljon ja tekisi mieli mennä uudestaankin. Kurssin vetäjä Päivi oli myös todella mukava ja osasi selittää asiat niin, että aloittelijakin ymmärsi jutun jujun. Opin tällä kurssilla myös hurjasti omankin kameran kaikista uusista toiminnoista ja valokuvauksesta ylipäätään. Kurssin jälkeen aloinkin taas jo himoilemaan jytkeämpää kameraa. Pen oli todella kevyt ja muovinen. Haaveilin jostain isommasta ja laadukkaammasta putkesta, jolla olisi kiva kuvata hevosia. Kuvasin PENillä tällä putkella suht onnistuneesti talvellakin. Lisänä tottakai kittiputki, joka jäi aika pian pölyttymään tuon zoomin hankkimisen jälkeen.

Olympus PEN E-PL8 ja objektiivinä M.Zuiko 40-150mm f4.0-5.6. Kuvassa edellinen hevoseni Rosi.

 

Vaihto olympuksen sisällä eri runkoon

Ostin PENin rinnalle järeämmän Olympuksen EM1 mark1 kameran ihan extemporee. Huomasin ilmoituksen torissa, kun selailin sitä ja kamera sattui olemaan ihan samalla kylällä. Samana iltana tehtiin kaupat ja kamera on minulla edelleen. Tätä ennen olin jo PENiin hankkinut 45mm 1.8 objektiivin ja aloin vihdoinkin ymmärtää valovoiman tarpeen. Tottakai olin sen jo tiennyt Canonin omistaessani, mutta lompakko ei antanut silloin periksi. Vuosi sitten hankin EM1 kaveriksi 40-150mm 2.8 PRO linssin. Se jos joku mullisti kuvausharrastuksen. Aivan mahtava linssi! Tähän asti se on ollutkin paras (ja kallein) kaverini ja sen kanssa on otettu lähes kaikki kuvat viimeisen vuoden ajalta. Nyt olen pikkuhiljaa opetellut vähän myös kuvien muokkauksesta, mutta siinä olen vielä täysi aloittelija.

 

laatu tuo laatua kuviin

Koska noin uutta ja kallista linssiä ei kannata jättää hyllylle pölyttymään ja koin, että on aika vaihtaa Olyn kroppikennosta täysikennoiseen, laitoin PRO-linssin myyntiin ja ostin niillä rahoilla Sonyn A7ii rungon. Kaveriksi hankin Samyangin 85mm 1.4 lasin. Tämä on toistaiseksi ainoa objektiivi tähän runkoon ja seuraavaksi saakin alkaa säästämään ja haikailemaan jonkun telezoomin perään. Kiinteäpolttovälisillä linsseillä en ole oikein koskaan oppinut kuvaamaan hermoja menettämättä, mutta nyt on sen aika. Laitoin myös myyntiin tuon vanhan Olympuksen runkoni ja siihen muutaman halppiksen kittilinssin, jotka on nurkissa pyörineet. Jatkuvien hupivarailujen ja kyselyjen jälkeen olenkin kallistunut siihen, että jätän rungon ja linssit itselleni videoiden kuvaukseen. Tuo M.Zuikon 45mm löytyy myös edelleen ja se on kiva linssi, joten miksi niistä luopumaan.

Kamera

EM1 ja 40-150 PRO. Eron huomaa kuvan laadussa, kun siirrytään PRO-sarjan laseihin.

 

Samalla setillä.

Sama setti taas. Originaali kuva.

 

Olympuksesta takaisin sonyyn

Nyt on kova harjoittelu ja totuttautuminen palatessani Sonyyn. Varsinkin tuon PRO lasin jälkeen tuntuu aika turhauttavalta tämä touhu, mutta todellisuudessa en ole vielä edes ehtinyt paneutua kameraan ja uuteen linssiin, enkä antamaan niille mahdollisuutta! Näin alkutuntumalta voin Sonyn rungosta sanoa, että tuntuu käteen paremmalta ja helpommalta, kuin Olympus. Olympus EM1 aikana aloin kuvaamaan jo enemmän manuaalilla, mutta onnistuin välillä sekottamaan siinä kaikki asetukset niin sekaisin, että hermot meni. Sonyn kanssa olen toistaiseksi kuvannut vain manuaalilla ja ihmetys on kova, kun ei siinä olekaan mitään ongelmaa. Toki tähän kameraan oli laitettu jo valmiiksi kaikki perusasetusten säädöt helposti rullille, joten eihän tässä enää epäonnistuakkaan voi! Mutta edelleen, edelleen tänä päivänäkin mietin, että miten ne jotkut vaan osaa ja onnistuu.

 

Millaisella kameralla sinä kuvaat?

 

2 kommenttia

  1. Paspii kirjoitti:

    Canon EOS 5D Mark II. Vanha ammattirauta. Kuvanlaatu edelleen ammattitasoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *