Oma paikka haaveissa -nyt kahta kauheammin

Omaan rauhaan maalle

Näin keväällä herää taas entistä enemmän se halu omasta paikasta. Oma talo ja iso tontti, johon voi ottaa hevoset pihaan. On ihan kiva asua myös näin, että ei tarvitse huolehtia mistään ja hevosenkin hoitaa pääasiassa joku muu. En ole kovin intohimoinen ratsastaja, tai hevosen treenaaja, joten nautin enemmän tallitöistä ja kaikesta muusta oheistoiminnasta, mitä hevosten pitoon liittyy. Ja juu, loppuu se innostus paskanlappaamiseen varmasti, kun sitä tekee pari vuotta omassa pihassa joka päivä. Tottakai meidän tallilla saisin varmasti siivota niin paljon kun jaksan ja häärätä kaikkea muuta, mutta omaan paikkaan liittyy toki paljon muutakin. Tykkään maalailla ja tehdä muuta pintaremppaa ja oma on aina oma. Olen aina kokenut että vuokran maksu on ns. turhaa, kun samalla rahalla voisit lyhentää omaa asuntoa joka kuukausi. Eikä tämä halu omasta paikasta oikeastaan edes perusteluja kaipaa, oma tila ja eläimet sinne on ollut haave lapsesta asti, eikä ole muuttunut vuosien varrella. Joku muu haaveilee jostain muusta, minä tästä.

Uudet naapurit ei helpota tilannetta

Nyt saatiin uudet naapurit hetki sitten ja tunne on kerrassaan ihastuttava, kun aamulla heräät ensimmäisenä siihen, että naapurin muksu hakkaa sun ikkunaa ja haistattelee kissalle ja koittaa pelotella sitä. Meillä Daniela osaa kyllä valitettavasti kiroilla, mutta olin aika yllättynyt kun tapasin uudet naapurit ensimmäisen kerran ja suunnilleen saman ikäinen poika huutaa meille heti ulko-ovella ”Ompa teillä ruma koira!” Itse en voisi kuvitellakaan, että oma lapseni puhuisi noin tuntemattomille ihmisille. Koko piha on täynnä koiraspaskaa ja roskia, ihan salaattiruukusta kengän pohjallisiin lähtien. Kaikki heitetty meidän oven eteen, että varmasti menee syyt oikeeseen osoitteeseen. Tänään sain perheen vanhemman pojan suusta kuulla ohimennen olevani niin idiootti, että en ymmärrä puhetta. En jaksa jatkaa listaa, koska alkaa itseäkin vain ärsyttämään, mutta sanotaanko näin että ei se ainakaan positiivisempaan suuntaan tästä mene. Kohta täytyy jo miettiä auton parkkeeraamista johonkin muualle, koska muuten sekin on ennen pitkää hakattu paskaksi. Ja siis ei, en pahastu pienten lasten puheista tietenkään, mutta kauhistuttaa tuo käytös, kun on kasvatettu niin ettei ketään tarvitse kunnioittaa. Vanhemmille on turha sanoa, kun asenne on jo sellainen, että ei kiinnosta.

Tämä kuvien orava ei valitettavasti ole uusi naapurimme.

Summa summarum

No, sanotaanko näin, että tänä keväänä tämä oman paikan ja oman rauhan hinku ei ole hilliintynyt yhtään. Päinvastoin, kiitos uusien naapureiden. Ja pistää vituttamaan entistä enemmän, kun tietää että sitä ei ole nyt mahdollista hankkia ja tässä on vaan oltava. Onni onnettomuudessa etteivät sentään muuttaneet käytävän toiselle puolelle, vaan edes vähän kauemmas. Kaippa siihen saadaan joku vielä pahempi ryyppyremmi tai vastaavaa, kun tästä nyt valitin?

Lue myös edelliset:

Kuukauden kulut hevosesta