Hae
Aurinko-tilalla

Pepin ja Stinan ruokinta

Nyt voisi olla hyvä väli katsastaa meidän heppojen ruokintaa, kun Stina on palannut takaisin meidän omistukseen. Pepin ruokinnassa ei paljoa nähtävää ole, vaikka sekin joitain lisiä saa kivennäisen lisäksi. Tästä ei siis kovin kattava postaus olisi tullut, jos olisi ollut kerrottavana vain Pepin ruokailu.

Hevoset saa heinää usein päivän aikana ja sen lisäksi väkirehut iltaisin. Omien käyntieni tai liikuttajien käyntien mukaan hepat saavat myös näin talvella lisäjuottoa Greenlinella ja Selected -rehulla. Ponit ei tarvitse heinän ja kivennäisen lisäksi yleensä muuta, koska ovat hyviä rehunkäyttäjiä muutenkin ja varsinkin Peppi on aika kevyellä käytöllä.

Yritän tägäillä mahdollisimman paljon kyseisiä tuotteita. Linkit ovat sivuille, joista olen tuotteet ostanut.

 

Stinan ruuat laitan valmiiksi noin viikon ajalle tälläisiin jätskipurkkeihin.

Pepin ruokinta:

Kivennäinen 1dl
Suola 1rkl
Valkosipuli 1rkl
Hamppurouhe 0,5dl

Miksi?

Kivennäinen kuuluu perus ruokintaan täyttämään puutteita heinästä saataviin kivennäisiin
Suola lähinnä lisäämään janon tunnetta. Poneilla on myös suolakivi pihatossa, mihin eivät ole koskeneet kertaakaan.
Valkosipuli hengitysteille. Pepillä on pölyherkkyyttä ja välillä pientä yskää. Nyt onneksi hengitys on ollut parempi, liekö apua valkosipulista, en tiedä. Pihattoasuminen on ainakin tehnyt hyvää.
Hamppurouhe puhtaasti sen takia, että Stinalta jäi syksyllä hampunsiemeniä kilokaupalla ja aloitin sitä pikkuhiljaa syöttämään Pepille, jotta saataisiin pois. Nyt se on jäänyt ruokintaan mukaan. Määrä on niin pieni ettei siitä ole haittaa ja hamppu on muutenkin vähäsokerinen ja sopii kaviokuumeherkälle. Pepillä kun tuota karvaa ja harjaa on, niin hilseily on myös melkoista, eikä hampusta haittaakaan ihon kunnolle ole, päinvastoin. Tosin en tiedä onko noin pienestä määrästä paljoa hyötyäkään. Saatan kesää kohti vielä nostaa annosta, kun Pepin talvikarva alkaa irrota ja kesällä tulee ötökät ja kutinat. Jotku väittää saaneensa apua hampusta kutisevaan ihoon. Pepillä ei siis ole mitään kesäihottumaa ja ötökkä/ihottumaloimikin sille löytyy, mutta eipä kai tuosta haittaakaan ole.

Valkosipulia hengitysteille. Tätä saa myös hienompana jauheena, meillä tämä on rouhetta.

Stinan ruokinta:

Kivennäinen 2dl
Suola 2rkl
Biotiini max. annoksella
Hamppurouhe 1-2dl
Kauraa n. 2dl

Miksi?

Kivennäinen samasta syystä, kuin ponillekin.
Suola myös. Hevosilla myös kivi ulkona.
Biotiini huonojen kavioiden vuoksi. Meillä Racing biotiini.
Hamppu on ostettu myös aikanaan Stinalle kavioiden kasvua ja lujuutta tukemaan.
Kauraa Stina on saanut edellisen omistajan aikana ja rakastaa sitä, joten saa sitä myös hiukan. Määrä on hiukan vähemmän kuin ennen, koska purkitan ruuat valmiiksi ja purkkiin ei enempää mahdu.

 

Hamppua rouhittuna valmiiksi astiaan.

muut

Tämän lisäksi pakkasella saavat juotavaa, johon turvotetaan vähän Greenlineä. Stinalta on jäänyt myös Selectediä syksyllä, jolla olen Peppiä juottanut. Nyt kuitenkin se rupesi tökkimään maistuvuudelta ja siksi ostin Greenlineä lisäksi. Selectediä sujahtaa siis juotavaan hiukan, jotta saataisiin sitä syötettyä pois.
Greenlinen tilalle olisi kannattanut ostaa Black Horsen Greenmix, koska se turpoaa nopeammin, Greenline turpoaa tuskallisen hitaasti ja en viitsi laittaa edellisenä päivänä turpoamaan, jos en ole varma tallille menosta. Tästä meidän Greenlinesäkistä olen myös huomannut, että pitkälläkään liotuksella ei kaikki pelletit ole turvonneet. On kokeiltu kylmää ja kuumaa vettä, 24h turvotusta jne. Mainitsinkin tästä Instagramin puolella ja kyselin muiden kokemuksia  asiaan liittyen. Racingilta kyseltiinkin sen jälkeen säkin eränumeroa, jotta voisivat asiaa tutkia. Valitettavasti minulla ei ollut säkkiä enää tallella, mutta sain silti hakea uuden säkin ilmaiseksi tämän toisen tilalle. Hyvää asiakaspalvelua sieltä päin! Saatan laittaa juomaan lisäksi myös suolaa ja jos on ihan pakko saada juotettua (esimerkiksi psylliumkuurin aikaan), niin yleensä laitan intiaanisokeria sekaan. Sen kanssa juo heppa kuin heppa, mutta toki sokeri on hampaille ja varsinkin lihavalle ponille epäterveellistä. Olen kuitenkin nähnyt järkevämpänä sen, että juotan Peppiä ja Stinaa pienellä määrällä lisärehuja, kun hoidan ähkypotilasta. Varsinkin Peppi vähentää juomista pakkasilla aika radikaalisti, joten lisäjuotto on paikallaan.
Hampunsiemen on meillä kokonaisena ja rouhin sitä itse käyttöön pieniä eriä kerrallaan. Rouhittuna se sulaa paremmin ruuansulatuksessa ja saadaan koko siemen hyötykäyttöön. Kokonaisena ulos tulevat siemenet ovat myös joillekin haitta, koska hamppu kasvaa ja leviää nopeasti laitumille. Rouhe kuitenkin härskiintyy varsinkin lämpimässä äkkiä ja siksi rouhin aina pieniä määriä kerrallaan syöttöön. Laitan hevosten ruuat valmiiksi purkkeihin, joista tallin väki saa annettua ne helposti ruokinnan aikaan. Rouhin siemenet kahvimyllyllä. Sinne menee kerrallaan vain vajaa pari desiä, mutta toistaiseksi olen pärjännyt tällä ihan hyvin, kun syöttömäärät on pieniä. Edellisellä tallilla tätä rouhittiin myös tehosekoittimella isompia määriä.

Heinä on tärkein ruokinnassa

Mielestäni kaikki meillä annettava lisärehut on ihan syystä käytössä enkä syöttele mitään muuten vaan. Ylimääräiseen juottoon menevät rehut nyt ovat turhia, mutta annan ne mieluummin kuin otan ähkyhevosen. Ostin koirille hevosten MSM:ää ja sitä olen antanut näille nyt, koska purkki on niin iso, että kestäisi koirien käytössä kaaaauan. Lisäksi kevään tullen varsinkin Stinalle täytyy syöttää kiimoihin munkinpippuria ja ehkä lisäksi vielä muutakin. Viime vuonna kiimat oli todella kovat ja se hankasi kyljet ja takapuolen, sekä hännän itseltään ihan ruttuun. Onneksi munkinpippurista näytti olevan apua ja kiimat oli selvästi todella paljon lievemmät! Tänä vuonna aloitan syötön jo hyvissä ajoin keväällä, kun ensimmäisiä merkkejä alkaa näkyä. Hain hankkijalta jo kaksi pussia lisää munkinpippuria, kun olivat poistossa.
Niin, ja ponit syövät kuivaa heinää. Laitan niille valmiiksi myös tiheäsilmäisiin pussukoihin aina heiniä, niin tallilta niitä heitellään niille tarhaan ja saavat puuhata heinäsäkkien kanssa pidempään. Ponit ovat kengättömiä ja sen vuoksi niille voi heittää verkkoja maahan. Joskus täytän myös roikkuvaa heinäverkkoa, mutta sitä ei saa tällä hetkellä roikkumaan kuin puuhun ja ponit saa sen työnnettyä puuta vasten ja syötyä siitä helposti. Jos verkon saisi johonkin roikkumaan niin, että syöminen olisi haastavampaa ja pussia ei saisi tukea vasten, voisi sen käytössä olla enemmän järkeä. Stinan tarhaporukka saa kosteampaa heinää, koska osa hevosista sen laumassa sitä tarvitsee. Nyt ne saavat lisäksi kuivaa heinää. Stinakin alkaa olla aika tukevassa kunnossa, kun on nyt seissyt ja saanut hyvin sulavaa heinää, sekä liikunta on minimaalista 😳 Viime vuonna laskin Stinalle ruokinnan heinäanalyysin mukaan. Nyt en ole kummallekaan ruokintaa laskenut vaikka heinistä analyysit on muistaakseni saatavilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *